Vaikein ja konkreettisin askel on muuttaa erilleen. Hommata asunto. Muuttaa pois yhteisestä kodista, jakaa lusikat...Muuttaa pois siitä rakkauden kodista, johon on muutettu kaikkien niiden unelmien ja toiveiden kanssa, jotka nyt ovat särkyneet. Pirstaleina, paskana, palasina.Välillä vaikeinta tuntuu olevan luopuminen siitä kaikesta unelmasta, johon on joskus uskonut. Että tämä on elämänrakkaus. Jonka kanssa astellaan alttarille, tai on ehkäpä asteltu jo. Myötä ja vastoinkäymisissä. Tehdään kaikkemme että olisimme yhdessä onnellisia. Teemme toisemme onnelisiksi. Itkuhan siinä tulee. Ja itku auttaa. Se vapauttaa endorfiinejä ja tuo hetkelliesti hyvän olon. Jo ajatuskin yhdessä hankittujen tavaroiden, yhessä suunnitellun sisustuksen, yhteisen kodin jättämisestä tuntuu sydäntä raastavalta. Ei enää yhteisiä öitä, toisen viereen kömpimistä aamuyöllä riennoista, ei toisen lämpöön nukahtamista, siitä heräämistä, yhteisi aamukahveja, lempeitä aamuhetkiä, töistä palaamista toisen laittaman päivällisen äärelle. Ei mitään. Seuraava askel on oma koti. Tyhjä koti. Tyhjä sänky. Yksinäisyys.
Mutta hetkinen palataanpas vähän taaksepäin. Jotkut syyt ovat johtaneet siihen, että olet halunnut erota. Jos ne syyt ovat tarpeeksi hyviä, pysy päätöksessäsi. Kaikki aiemmin luettelemani asiat on mahdollista kokea KENEN TAHANSA toisen ihmisen kanssa. Jos eroat nyt, se ei tarkoita, että olisit yksin loppuelämäsi. Aina on olemassa parempaa. Ja sinä löydät sen, olethan jo ottanut askeleita sitä kohti.
Se vain on karu totuus, että jotkut ihmiset sopivat paremmin yhteen kuin toiset. Vaikka sopisit hänen kanssaan yhteen ihan oksti, varmasti on olemassa sellainen jonka kanssa sovit yhteen jos et ihan täydellisesti niin ainakin huomattavasti paremmin. Ei elämän kuulu olla "ihan okta". Sen kuuluu olla ihanaa. Kerranhan täällä vain eletään. Ja voithan olla onnellinen ilman kumppaniakin. Jos parisuhde on vain painolasti kaikkine ongelmineen, mikset luopuisi siitä ja jatkaisi yksin? Ja löytäisi joskus kentie paljon paremman onnen?
Minut herätti todellisuuteen tämä kuva, jonka otin jokin viikonloppu sitten.
 |
| Eron aika. |
Olen pönkittänyt makuuhuoneen oven eteen tavaraa, ettei mies pääse sisään. Hän tuli humalassa aamuyöstä kotiin ja alkoi käyttäytyä uhkaavasti. Tällaista elämää en halua. Tällaista miestä en halua. Näin en halua viettää yhtään viikonloppua elämästäni. Yksikin on jo liikaa, eikä tämä ollut eka kerta. Tällaisia dokumentteja kannattaa säilyttää itsellään ja muistuttaa niillä itselleen eron syyn. Sille on aina syy, miksi ero ajatukset heräävät ja jäävät kummittelemaan mieleen. Omassa mielessä palloteltuna löytää aina syyn jäädä huonoonkin suhteeseen. Mutta päiväkirjaa kirjoittamalla, kuvia ottamalla, myöhemmin tapahtumia muistellessa ymmärtää syyn, miksi halusi muutosta.
Asunnon hakua, muuttoa, eroa ei tarvitse koittaa hoitaa kaikkea kerralla. Kannattaa asettaa välitavoitteita. Ensin avaan vuokravälityssivuston ja alan katsella asuntoa. Seuraavaksi alan kirjoittelemaan hakemuksia. Laittelemaan sähköpostia yksityisille vuokranantajille. Irtisanon nykyisen yhteisen asunnon... Siitä se lähtee, pikkuhiljaa. Sitten kun päätös on tehty ja asioita alkaa pikkuhiljaa järjestellä yllättyy siitä, kuinka asioilla on tapana järjestyä. Niin se vaan menee. Pikkuhiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti