Näe ystäviäsi, älä linnoittaudu kotiin ahdistuksesi kanssa. Vierivä kivi ei sammaloidu. Niin pitkään kun pysyt liikkeellä jaksamisesi on varmasti parempaa, kuin että itkisit kotona yksin. Toki surullekin on annettava oma tilansa ja aikansa, mutta jossain vaiheessa märehtimiselle on laitettava stoppi ja lähdettävä ulos. Vaikka väksisin. Vaikka olisi kuinka silmät punaisena ja turvoksissa. Vaikka kuinka oksettaisi nähdä pareja kulkemassa käsi kädessä. Vaikka kurkkua kuristaisi niin, että tuntuu ettei saa henkeä. Silti, mitä aiemmin saat itsesi edes hetkeksi ulos ja ihmisten pariin, sitä nopeammin toipuminen alkaa.
Sitä huomaa, että on elämää eron jälkeen. Sitä huomaa, että pikkuhiljaa pääsee taas omaan arkeen kiinni. Huomaa, että elämään mahtuu paljon muutakin kuin se ero. Yhtäkkiä huomaa, ettei enää jokaikinen sekuntti ajattele eroa. Ajatukset eivät jämähdä omille samoille tutuille moneen kertaan kolutuille urille.
Mitä kauemmas pääset lähtemään, sitä parempi. Ei ole sanonta "Poissa silmistä, poissa sydämestä" aivan tuulesta temmattu. Uusissa maisemissa saat uutta ajateltavaa. Vaikket pääsisikään lähtemään etelään viikoksi nollaus lomalle, lähde edes toiseen kaupunkiin viikonlopuksi. Junassa tai bussissa istuessa sitä tajuaa, kuinka paljon ihmisiä täällä maapallolla lainkaan on. Ja aivan varmasti joku siinäkin bussissa on paljon isompienkin koettelemusten äärellä kuin sinä tällähetkellä. Ihminen on aika kestävää laatua. Sitä kestää kaiken näköistä. Ja nousee taas jaloilleen. Mitä enemmän elämänkokemusta ja niin raskaita kuin iloisiakin asioita tulee koettua, sitä vahvempaa on oma elämänhallinta.
Muista nauraa välillä, se tekee hyvää. Naura vaikka kyynelten läpi. Tässä pieni tunnelman kohottaja.
 |
| Eroaminen on joskus näinkin helppoa ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti